Ihanat laukut Pariisissa

Voilà! Ihanat laukut rannalla –blogin ensimmäinen matkakohde on Pariisi. Tätä ihanaa historiallista kaupunkia ei ehkä ihan miellä rantakohteeksi, mutta sen läpi virtaa Seine. Parhaat nähtävyydet löytyvätkin juuri Seine -joen rannoilta.

Pariisi on miljoonakaupunki, jossa on mahdollista bongata ihania laukkuja silmänkantamattomiin. Neljän päivän vierailumme aikana jaksoin ensimmäisen päivän ajan pitää leikkimieleisesti kirjaa kuinka monta Chanelia bongasin kaupungilla harhaillessa. Parasta kaupungissa onkin juuri se, että siellä voi vain kävellä ilman määränpäätä ja yhtäkkiä jostain kulman takaa pilkottaa Eiffel-torni, Notre Dame tai joku muu henkeäsalpaavan kaunis nähtävyys. Joka kaupungissa on omat ”must see” –paikkansa, mutta Pariisissa ne todella ovat näkemisen arvoisia.

Monet turistit varautuvat Pariisin olevan kallis, epäsiisti ja töykeä. Itsekin sorrun usein arvostelemaan eri maita ja kulttuureja stereotypioiden perusteella – onhan niissä usein totuuden siemen. Kaikki suomalaiset eivät ole hiljaisia sekä liikaa juovia epäsosiaalisia juroja. Yhtälailla eivät kaikki ranskalaiset ole ylimielisiä englantia taitamattomia moukkia, jotka polttavat kuin korsteenit. Lukuisat työreissut Ranskaan ja erityisesti Charles de Gaullen surkea lentokenttä olivat kuitenkin muovanneet ennakko-odotukseni erittäin mataliksi. Pariisi onnistui vuosien tauon jälkeen hurmaamaan minut täysin! Olin unohtanut miten kaunis Pariisi on ja yllätyin kuinka jaksoin tuntikausia istua lukuisissa ihanissa bistroissa ja kahviloissa vain tuijottaen ohikäveleviä ihmisiä. Toki viini maistui myös ja seura oli hyvää. En ole aikoihin syönyt niin paljon leipää. Joka ainoassa bistrossa ja brasseriessa pöytään tuotiin heti tuoretta patonkia. Jos muualla sen kanssa tarjotaan öljyä, voita tai tuorejuustoa, niin ranskassa leipä syödään ihan vaan leipänä.

Pariisin matkan tarkoitus olivat ihanat laukut. Paras valikoima hankkia Chanelin ja Louis Vuittonin merkkilaukkuja on Ranskassa ja erityisesti Pariisissa. Hyvää palvelua saa varmasti kaikista liikkeistä, mutta erityisesti Le Bon Marché –tavaratalon henkilökunta onnistui yllättämään meidät positiivisesti. Rue Cambon oli kuitenkin se katu, jolle Gabrielle ”Coco” Chanel avasi hattuliikkeensä vuonna 1910, joten halusimme ehdottomasti vierailla myös Chanelin Rue Cambonin liikkeessä. Mitä enemmän asiakkaita, sitä kiireisempi henkilökunta. Ehdottomasti parasta palvelua saimme Avenue Montaignen Chanelin ja Saint Laurentin liikkeissä. Yllättäen myös reissun paras ruoka löytyi saman kadun varrelta ystäväni suosittelemasta L’Avenue –ravintolasta. Très bon! Ranskan kieli ei valitettavasti kuuluu taitoihini. Yllättävän pitkälle pääsee, kun opettelee muutaman lauseen, joita aina viljelee keskustelun alkuun ja loppuun. Näin myös usein saa parempaa palvelua ja sama pätee myös muualla maailmassa.

Coco Chanel suunnitteli ensimmäisen laukkunsa jo vuonna 1929, mutta helmikuun 1955 (2.55) olkalaukku on jäänyt historiaan. Monelle voi kuitenkin tulla yllätyksenä, että Chanelin ikoninen CC-lukko lisättiin laukkuun vasta 80-luvulla Karl Lagerfeldin toimesta. Klassikko on aina klassikko ja siksi Chanel sopii lähes tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Pariisista on todennäköisempää löytää haluamansa Chanel laukku, sillä myymälöitä on useita. Varaudu kuitenkin vierailemaan useammassa liikeessä, sillä saatauus on kovin rajattua.

Kokonaisuudessaan Pariisi oli niin positiivinen yllätys, että sinne haluaa ehdottomasti uudestaan. Ranska on upea maa ja Pariisi ihana kaupunki! Paris – je t’aime <3

Lisää ihania laukkuja löydät Mururentistä ja mikä parasta, voit vuokrata haluamasi edulliseen hintaan!

www.mururent.fi

Ei enempää artikkeleita