Kun on yksin kotona, jokainen vieras ääni kuulostaa sarjamurhaajalta

Äitini nukkui viime yönä ensimmäisenä meistä, ensimmäisen yön, uusissa taloissa. Minun taloni on vielä kesken ja muutto ajoittuu varmaan marraskuun loppupuolelle. Uusi koti tuntuu vielä kokonaan vieraalta, aivan mielettömän upealta, mutta vieraalta. Samalla odotan jo malttamattomana muuttoa; välillä ei voi uskoa, että se on oikeasti totta.

Sairastuin pari viikkoa sitten ja monet työt ovat sen takia viivästyneet. Rakentamisessakaan ovia ja lattialistoja ei saa paikoilleen, jos niitä ei saa hankittua ja toimitettua työmaalle. Talon sisustustyöt ovatkin kuin palapeli, jonka lopputulosta ei varmuudella tiedä, mutta tuntuu, että valintani ovat olleet oikeita ja pala palalta kaikki loksahtaa paikoilleen.

Tänään vein uuteen kotiin ensimmäisen kalusteen ja toisen, kolmannen ja neljännen, samalla olen yksin kotona; uudessa ja vanhassa. Onneksi lapset tulevat taas huomenna kotiin. Tällä hetkellä elän elämääni oikeastaan periaatteella, että pitää jaksaa tiettyyn aikarajaan asti. Tosin samalla tiedän, että jaksan -silloin matka sinne, tuntuu myös positiiviselta.

Uuteen kotiini asennetaan myös hälytysjärjestelmä, jota ilman en halua elää. Turvattomuus on tunne, jonka kanssa on raskasta elää, varsinkin kun se pitää pystyä piilottamaan, koska lapsilla turvallisuuden tunne on rakkauden kanssa pohja kaikkeen.

Ihana lipastoni on siinä mielessä ollut minulle tärkeä, että rakennutin sitä varten oman seinän ja helpotuksekseni se myös mahtui siihen ja näyttää juuri sellaiselta, kuin olin sen mielessäni kuvitellut. -Äitini mielestä se on hirveä! 😀

Lattialaatat eteiseen asennetaan tulevalla viikolla.

Muutto -ei tule olemaan helppoa, mutta tulee olemaan sen arvoista.

<3, Tua

-Koti on siellä missä sydän on.