Katastrofi Tua Casassa; talo kuin pommin jäljiltä

Yritän yleensä löytää jonkun punaisen langan ja kertoa vaikka portaista taivaaseen, eikä itse portaista. Nyt pitäisi kertoa pölystä, virheestä ja sen korjaamisesta. Lähinnä kuitenkin rakennuspölystä, jota on aivan joka paikassa; jokaisella pinnalla oli se sitten pöytä, taulu, huoneen katto tai vaate laatikossa. Ei pysty kyllä nyt rappusista taivaaseen kirjoittamaan, kun on helvetti irti.

Sanotaan, että virheitä sattuu ja niistä pitää ottaa opiksi, mutta lasketaanko jokainen pölyhiukkanen erilliseksi virheeksi vai pitäisikö vain ottaa lasi viiniä ja ajatella, että siivoamisen jälkeen -aivan järjettömän siivoamisen jälkeen- talo irtaimistoineen on taas puhdas; C’Est la Vie.

Tua Casan kellari on vielä kesken ja se on suljettu -suljettu selkeästi huonosti- muista kerroksista. Kellari hiottiin ja rakennuspöly levisi kauttaaltaan kahteen valmiiseen kerrokseen, jopa kaappien sisäpuolelle.  Tässä vaiheessa olen kuitenkin iloinen, että virheen tekijä toimitti myös siivoojat, mutta urakka on niin valtava, että päivässä ehdittiin siivota vain keittiö.

Jokainen tekee virheitä. Se ei ole se, miten tekee virheitä, vaan kuinka ne korjaa. Ei ole oikeastaan paha tehdä virheitä, mutta on typerää tehdä samaa virhettä kahdesti. Tosin se ei oikeastaan ole edes mahdollista, koska toisella kertaa se on jo valinta.

Tästä taidan sittenkin mennä niihin rappusiin (lue rakkauteen), koska tämän päivän pölyn ylitti uutiskynnys liitosta, joka taitaa olla siunattu ennemminkin rahalla kuin rakkaudella ja jonka otsikot huutavat yhden naisen likasta totuutta ja se pakkosyötetään toisten naisten suuhun yleisenä totuutena. Mieluummin yksin, kuin rahasta. Aina.

Ihmissuhteet ovat vaikeita ja sinkkuystävättärilläni tuntuu olevan samankaltaisia ongelmia ihmissuhteissa, kuin minullakin. Joko sitä a. kohtaa jonkun väärään aikaan b. kohtaa jonkun, joka ylipäätään ei kykene kohtaamaan mitään tai c. ei kohtaa ketään. Lopputulos C on helpoin, koska se on ainoa, missä vaan pölyyntyy, muut jättää pintaan naarmuja. Mutta onko helpoin paras?

Ego on vähän niinkuin pöly silmissä. Jos pölyä ei poista, mitään ei näe selvästi. Taas kun laittaa toiset aina itsensä edelle, niin opettaa heitä, että itse tulee vasta toisena.

Virheen voi saada anteeksi, vain jos sen myöntää. Jossain vaiheessa pöly kuitenkin laskeutuu.

<3, Tua

– Koti on siellä missä sydän on.

#rakennustyömaa #rakennuspöly #siivousfirma #virhe