Oletko sinä käyttänyt sokeria tai muita huumeita?

Sokeri on ruokien sosiopaatti; esittää kilttiä, mutta on oikeasti myrkkyä. Sokeri on 8 kertaa addiktoivampaa kuin heroiini. Jokaisella on oma myrkkynsä ja minulla pahin niistä on sokeri; olen koukussa.

On sanottu, että sokeri on aikamme vaarallisimpia huumeita ja kuitenkin sitä voi ostaa mistä vaan ja annan sitä myös lähes päivittäin muodossa tai toisessa lapsilleni.

On päiviä tai rehellisemmin sanottuna jopa viikkoja, että elän lähinnä makeilla ateriankorvikkeilla, karkilla, pähkinöillä, hedelmillä ja leipäjuustolla. Voi mennä päiviä, etten pysähdy syömään yhtään oikeaa ateriaa lautaselta haarukalla ja veitsellä. Lapsilleni teen kuitenkin itse, joka päivä terveellistä kotiruokaa, joka jostain syystä löytää tiensä harvoin omalle lautaselleni. Sokeria syön kuitenkin varmasti, joka päivä.

Kun sanoo sen ”ääneen” on helpompi muuttaa asioita. Aloitan valkoisen sokerin selkeällä vähentämisellä.

Valkoisen sokerin lakko alkaa 1.2. – SOKERITON HELMIKUU

Sokeri aiheuttaa riippuvuutta ja saan päänsäryn, jos en saa sitä. Sokeri pilaa myös hampaat; elämä on lyhyt -Kannattaa hymyillä niin kauan, kuin on hampaat. Fakta: Mitä vähemmän syö makeisia, sitä vähemmän niitä kaipaa.

Sokeri on vaarallista terveydelle -jopa haitallisempaa kuin rasva! Se on myös syövän herkkua.

Voi valita; ruoka mitä syö voi olla terveellistä ja jopa parantavaa, tai se voi olla hitaasti tappavaa. Aloitus on se, joka pysäyttää monet ihmiset ja tavan rikkominen vie 21 päivää. Pitää kehittää terveellisiä tapoja, ei rajoituksia. Onnistua voi vaan aloittamalla.

Kahdella sanalla; sokeri tappaa. Oletko sinä käyttänyt sokeria tai muita huumeita?

<3, Tua

– Koti on siellä missä sydän on.

#sokeri #sokerilakko #sokeriaddiktio #sokeritonhelmikuu