Tulta ei voi aina sammuttaa vedellä

”Miten tyhjyys voi tuntua raskaalta? Joskus haluaa kirjoittaa mitä tuntee, mutta paperi jää tyhjäksi.. -ehkä se kuvaa sitä kaikkein parhaiten. Tuntuu, että odottaa jotain, mitä ei tule koskaan tapahtumaan.

Ensin voi itkeä joen, sitten voi rakentaa sillan ja mennä sen yli.

Sitten on valo ja valon heijastus. Jos haluaa valoa elämäänsä kannattaa seistä siellä missä paistaa.

On kahdenlaisia sukeltajia; niitä jotka pissaavat märkäpukuihinsa ja niitä, jotka valehtelevat. Sitten on haaveita, joita kannattaa tavoitella pääedellä, vaikka pohjaa ei näy.

On kaksi tapaa liukua helposti läpi elämän; voi joko uskoa kaiken tai epäillä kaikkea, kummassakaan ei tarvitse itse miettiä.

Jos sydän on kuin tulivuori, miten voi odottaa, että kukat kukkisivat. Tosin tuhkasta syntyy timantti ja kaikkia tulia ei voi sammuttaa edes vedellä.

On parempi nähdä kerran, kuin kuulla tuhat kertaa. Pimeässä ei näe mitään ja samaan aikaan silmät kiinni näkee kaiken. Pitää tietää, mikä saa oman valon syttymään ja käyttää sitä valoa sytyttääkseen valoa muille. Monta kynttilää yhdessä tekee vain yhden valon ja oma valo ei kulu, vaikka sillä sytyttää toisen.

Pitää rakastaa kun on valmis, ei koska on yksinäinen. Pitää ensin pelastaa itsensä, ennenkuin voi pelastaa ketään muuta. Välkky selvittää ongelmat, viisas välttää ne.

Omalla kaistalla ei ole ruuhkaa -eikä nopeusrajoituksia, eikä kolareita.

Pitää seistä niiden asioiden puolesta, joihin uskoo, vaikka seisoisi yksin. Mutta miksi jalkojen pitäisi olla maassa? Koska silloin pysyy tuulessa paremmin pystyssä. Vedessä, jalat pohjassa ei tarkoita, että pää olisi pinnalla.

Saman asian voi nähdä kahdella tavalla; joko kävelee pois tai kävelee eteenpäin.”

<3, Tua

-Koti on siellä missä sydän on.

Aiheeseen liittyvä kuva

LEVI HOTEL SPA

Yöpyi Levillä sitten huviloissa tai hotellissa, niin Levi Hotel Spa kylpylässä ja Ailu Family Fun -keskuksessa kannattaa vierailla!

Levi Hotel Spassa majoittuu ylellisesti huippusijainnilla.