In New York no money, no honey

Aamu New Yorkissa alkaa kunnon aamiaisella: gluteenittomalle bagelillä, jonka päällä tuorejuustoa ja hunajaa, sekä pekonia, munaa, hedelmäsalaattia, kahvia ja tuorepuristettua appelsiinimehua. Näitä aamuja tulee ikävä.

Amerikkalaiset ovat maailman toiseksi eniten hunajaa kuluttava kansa heti saksalaisten jälkeen. Hunajamehiläiset tuotiin tänne 1600-luvulla. Usa:ssa hunaja on usein kuitenkin keinotekoista; niinkuin monet muutkin asiat. Sitten on Central Park, pala kaunista luontoa keskellä Manhattanin pilvenpiirtäjiä ja kiviviidakkoa.

Vaikka aurinko paistaa on New Yorkissa tällä hetkellä jäätävän kylmä: kahdet housut päällekkäin ja takin alla kolme paitaa on must.

Central Parkin penkit kertovat tarinoita. Susan on ollut Peterin ”honey”.

Penkkejä voi adoptoida 10 000 dollaria vastaan. Lahjoitus menee puiston hyväksi.

Maailman kuuluisimmassa puistossa Central Parkissa vierailee yli 35 miljoonaa ihmistä vuosittain.

New Yorkin kuuluisat hevosvaljakot saavat liikkua vain Central parkissa ja hevosten määrää on rajoitettu merkittävästi.

Olen reissussa täällä työkaverini Niikan kanssa.

Bretelle aikoo valloittaa taskuliinoillaan myös USA:n markkinat. Olimme täällä mm. vaatemessuilla ja etsimässä uusia jälleenmyyjiä. Tällä tiellä jatketaan taas ensi kesänä. www.bretelle.fi

New Yorkissa ei tarvitse olla ”Home alone”, koska täällä asuu melkein 10 miljoonaa ihmistä. Osa tosin kadulla.

New York on myös shoppailijan paratiisi. Suomesta kannattaa lähteä tyhjällä matkalaukulla. Parhaiten sen täyttää Woodbury outlet ostoskeskuksessa.

Manhattanin kaikki kadut (streets) kulkevat idästä länteen. Kaikki avenuet kulkevat pohjoisesta etelään. Manhattan on jaettu kolmeen pääalueeseen: Uptowniin, Midtowniin ja downtowniin.

Rockfeller suku on yksi Amerikan rikkaimmista. He ovat lähinnä tehneet dollarinsa öljybisneksellä; joita on arvioitu olevan n. 11 miljardia.

Rockefeller-luistinrata avattiin vuonna 1936. Luistinradalle mahtuu 150 ihmistä kerralla luistelemaan.

Kun ilta alkoi hämärtymään New Yorkin valot näkee parhaiten Empire State Building:ssä. 102- kerroksisen rakennuksen hississä menee korvat kunnolla lukkoon, mutta mitä ylhäällä kohtaa ei voi sanoin kuvailla.

https://www.facebook.com/NewYorkCity.fi/

Times Square on saanut nimensä alueella 1900-luvun alussa sijainneen New York Timesin pääkonttorin mukaan. Kaupallinen ja viihteellinen alue vailla vertaa; yksi maailman suosituimmista turistikohteista, jossa vierailee vuosittain n. 50 miljoonaa turistia. Mehiläispesä ilman hunajaa.

Ravintolatarjonta on kaikkea maan ja taivaan välillä. Päädyimme meksikolaiseen fajitasten äärelle, joita sai ilokseni myös gluteenittomina. Corona on Niikan.. 😉

<3, Tua

-Koti on siellä missä sydän on.

PS: Mitä sitten haluatkin tehdä New Yorkissa ota yhteyttä www.newyorkcity.fi -kaiken saa sitä kautta!

 

Kaupallinen yhteistyö