Alasti vaatteet päällä

Tiedätkö sen tunteen, kun tunnet olevasi keisari väärissä vaatteissa? Kuinka kaikki, mikä näyttää ulospäin voi olla vaan harhaa ja kukaan ei tiedä, mitä on oikeasti. Kuinka joskus koti on se ainoa paikka, missä tiedetään, miten asiat oikeasti ovat; kuka olet.

Joskus kivistä rakentuu seinä, toisella kertaa muuri. 

Tua Casa alkaa viimein valmistua; nyt puhutaan viikoista, kun on mennyt vuosia. Rakentaminen on vaatinut kärsivällisyyttä -ominaisuus, joka ei ole koskaan ollut vahvuuteni. On ollut suuria ja kalliita vastoinkäymisiä, mutta myös onnistumisia, päällimmäisenä ilo talosta, josta on tullut meille jo ihana koti Lauttasaaressa.

Koko talon alinkerros on minun maailmaani. Siellä on makuuhuoneeni vieressä pukeutumishuone; kauneus on katsojan silmässä.

Yritykseni BRETELLE tekee myös nahkatuotteita. Mustassa on mustia pikkuhousuja, valkoisessa valkoisia. Tätä ei olisi ehkä tarvinnut kertoa. 😀

Vaatekaappien sisälle on ripustettu muistoja, sitä mitä olen vaatteet päällä. Joissakin niistä on koettu juhlan humua, toisissa rakkautta tai jopa surua. Henkareissa roikkuu enimmäkseen mustaa ja valkoista, vaatteita, joita on käytetty juhlissa ja arjessa, joitakin vain kerran. Kaapeissa on myös mekkoja, jotka vielä odottavat sitä oikeaa hetkeä. Joskus sitä oikeaa hetkeä ei koskaan tule.

Pukeutumishuoneessa on usein alasti. En halunnut sinne kokovartalopeiliä, koska peili ei kerro sitä mitä on, vaan sitä miltä näyttää. Sanotaan, että pitäisi kantaa itsensä näköisiä vaatteita, koska vaatteet kertovat monta tarinaa.

Yhdistän usein mustaa ja valkoista; vaatteissa ja sisustuksessa. Sitä voi kantaa mustaa ja valkoista, ajatella harmaata ja rakastaa väreissä.

Yhdistin samaan tilaan oikeaa marmoria seinään ja lattiaan keraamista laattaa. Kaikki kotini keraamiset laatat ovat Vehonimen laattamyymälästä. www.laattamyymälä.fi

Vehoniemen laattamyymälästä sain kaikista tiloista, ennen laattojen ostoa, kuvan tilasta toivotuilla laatoilla. Helpottaa huomattavasti valintaa, auttaa tekemään muutoksia ja vähentää virheitä. Joskus haaveista tulee totta.

Inno Group Oy on luonnonkivien tukku- ja vähittäismyyntiliike. Innokivi luonnonkivivalikoimasta löytyy vaihtoehtoja sisä- ja ulkotiloihin. Luonnonkivillä loihdimme näyttävät ratkaisut kotiini. 

Pukeutumis-vaate-kodinhoitohuoneen yhdistelmätilan takaseinää koristaa marmori. Marmoriksi kutsutaan  karbonaattipitoisia kivilajeja, joilla on sellainen kovuus ja kiillotettavuus, että niitä voidaan käyttää rakentamiseen.

Balmuirin vyö-solmiolaatikot ovat myös BRETELLE:stä. Kun elää kolmessa kerroksessa on vaatehuollon toimivuus tärkeää. Lastenpyykki pestään ylhäällä ja omani alhaalla; nurkkaus odottaa vielä konetta. Elämässä on myös likapyykkiä. Minulla usein nekin ovat mustaa tai valkoista. Niitä ei kannata sekoittaa; tulee harmaata.    

Sama pukeutumishuoneen lipasto ja lattialaatat löytyvät myös keskikerroksen eteisestä. Kun näen jotain ihanaa, ostan niitä usein kaksi. -Tosin järkevää se on ehkä ainoastaan kengissä.

Yksityiskohdat sisustuksessa ovat pisteitä i:in päällä. Vähemmän on enemmän -ei ole ensimmäinen asia, mikä tulee kodistani mieleen.

Käsintehty Passotin kenkälusikka on eteisessä kaunis käyttöesine. Niitä on lukuisia erilaisia Bretellessä (Korkeavuorenkatu 15, Hki).

Decide that you want it more than you are afraid of it.

<3, Tua

-Koti on siellä missä sydän on.

 

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ:

KERAAMISET LAATAT:

Keraamisten laattojen asiantuntija – jo vuodesta 1992,

 

Lentolantie 3, 36220 Kangasala, Puh. 03-3775800
LUONNONKIVET:

Inno Group Oy | Kivelänkatu 8 57200 SAVONLINNA | Tel. +358 (0)400 751 313, www.mkb.fi