Ei taida kaikki Muumit olla Lauttasaaressa..

Samaan aikaan, kun Lauttasaaren silta yhdistää saaren kantakaupunkiin, tuntuu se jakavan Lauttasaarelaiset keskeltä kahtia.

Samaan aikaan, kun Helsingin kaupunki olettaa, että polkupyörillä ajetaan huhtikuusta lokakuuhun, niin autoilijoilta, jotka istuvat aamuruuhkissa matkalla tuottamaan kaupungille veroäyrejä, niin otettaisiin yksi ajokaista pois.

Samaan aikaan sillan pohjoisen puoleinen kävelytie on AINA tyhjä.

Kevään saapuessa saapuvat myös mittavammassa määrässä kalamiehet, lastenvaunut, pyöräilijät ja kävelijät. Autoilla ajetaan 12 kuukautta vuodessa..

Jos kevyellä liikenteellä on ahdasta, miksi kaikki liikkuvat vain eteläpuolella?

Jos pohjoisen puolella siltaa olisi meren sijasta liikkeitä, ne olisivat jokainen konkurssissa.. Autoilijat eivät valitse kaistaa ilmansuunnan mukaan. Länsiväylä on täynnä.

Helsingin Kaupungin tavoitteena on poistaa tällä hetkellä molempiin suuntiin kaksikaistaiselta sillalta yksi kaista ja antaa se kalastajien käyttöön. Voisiko ajatella, että ajokaistat remontin yhteydessä siirrettäisiin pohjoiselle puolelle ja lähes käyttämätön kävely/pyörätie liitettäisiin etelään?

1900-luvun alkupuolella saareen kulki lautta ja Mutterikioski oli lautta-asiakkaiden palvelupiste. Ensimmäinen silta rakennettiin 1935. Asukasluku kasvoi Lauttasaaressa merkittävästi 1950-luvulla ja sen myötä silta osoittautui pian aivan liian kapeaksi. Vuonna 1965 rakennettiin ruuhkia helpottamaan toinen silta. Nyt eletään pian 2020 lukua, asukasmäärä nousee koko ajan ja toive, että ihmiset käyttäisivät huomattavasti enemmän julkisia, mutta todellisuus ei kohtaa toiveita.

Pikku-Myy tarkoittaa tarinan mukaan ”pienintä, mitä on olemassa”. Muumipeikon mukaan Myy tekee, mitä haluaa ja onnistuu vielä tekemään sen siten, että kukaan ei vastusta sitä.  Myy on myös rohkea ja päättäväinen. Toivottavasti Lauttasaaresta löytyy monta Myytä, jotka saavat puhuttua kaupungille järkeä -ajoissa.

On riski paikata, on riski rakentaa jotain uutta, jos suunnitelma ei toimi. Vaan ajatuksella, että on niin ihanaa, kun kaikki olisi vihreää ja kävelisimme siltoja pitkin käsi kädessä – ei vaan toimi. Aamuruuhkassa menee jo nyt hermo.

Pimeässäkään ei näe ilman valoja.

<3, Tua

-Koti on siellä missä sydän on.