Kuka maksaa ”joulun”?

Heinäkuussa astui voimaan liikennepalvelulaki, joka vapautti aiemmin tiukasti säänneltyä taksialaa niin, että vapautuneen hinnoittelun ohessa myös autojen ja kuljettajien määrää ei enää rajoiteta. Näin kuluttajan kannalta, sitä joutuu tänä päivänä miettimään astuiko huijari taksiin vai ei; pääseekö perille ja tyhjätäänkö taskut. Jännä miten vapaus aiheuttaa riistoa.

Sitten halutaan säästää silmiä ja koirien mielenrauhaa: Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry katsoo, että ilotulitteiden myynti yksityisihmisille tulisi kieltää, koska pauke aiheuttaa koirille ahdistusta.

Siinä samassa pitäisi varmaan kieltää myös alkoholin ja tupakan myynti; säästyisi muutama maksa ja keuhkokin.

Vuosi 2018 Suomessa kuolee ihmisiä enemmän kuin syntyy. Ennusteen mukaan kuitenkin maahanmuutto ylläpitää väkiluvun kasvua vuoteen 2035 saakka. 100:sta suomalaisesta tekee töitä 44 henkilöä ja tilanne ei ole kääntymässä parempaan.  Maahanmuuttajien työllistämistä tulisi edistää.

Vuonna 2018 Suomen kiintiö on 750 pakolaista. Missä vaiheessa tämä luku on muuttunut tuhansiksi ja luvun myötä naisten ja lasten turvallisuus omassa kotimaassa heikentynyt merkittävästi? Ja kuka maksaa ja millä?

Suomessa saa vaurastua lähinnä Lottoamalla. Sijoittaa kannattaa siis lähinnä kenkiin, jos haluaa yleistä hyväksyntää, koska sillä ei varmasti vaurastu.

Mopoautoja pidetään vaarallisempina kuin kevytautoja, joten toivottavasti vuosi 2018 päättää niiden aikakauden.

Hallitus haluaisi tuoda nuorten kevytautot liikenteeseen vuonna 2019.  Tällöin tulisi mahdolliseksi henkilöautojen muuttamisen kevytautoiksi, joita saisi kuljettaa 15-17-vuotiaana. Kevytautojen sallittu maksiminopeus olisi 45 kilometriä tunnissa. Toivottavasti asia menee läpi -muovi kun ei suojaa yhtä hyvin kuin pelti.

Trump on ymmärtänyt: ”Emme voi huolehtia koko maailmasta”  ja haluaa rakentaa muurin USA:n ja Meksikon välille tai oikeastaan jatkaa jo n. 1000 km pitkää muuria.  Yhdysvalloissa on n. 12 miljoonaa laitonta siirtolaista. 

Mekko, jossa Marilyn Monroe lauloi presidentti Kennedylle onnittelulaulun myytiin yli 1,2 miljoonalla dollarilla. Vaateteollisuuden kertakäyttömuoti saastuttaa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne. 2/3 näistä vaatteista päätyy kaatopaikalle kierrättämisen sijaan. Pitäisi ostaa laatua, ei määrää.

Tähän väliin on pakko linkata Malmin lentokenttä, jonka rakennuskelvottomalle maalle kannattaa rakentaa aivan jäätävän kalliilla projektilla taloja saviseen maaperään. Mielenkiintoista on, kuka uskaltaa asuntoon alueella sijoittaa.

2018 muistetaan myös vuotena, jolloin sokeriveroa ei ollut makeisissa, mutta kylläkin virvoitusjuomissa, joihin päätettiin myös tuorepuristettu appelsiinimehu nyt laskea. Valtio tarvitsee rahaa -terveydestä piittaamatta.

Suomalaiset ovat kahvikansaa ja juomme sitä eniten maailmassa -lähes 5 kuppia päivässä! Mikäli ilmastonmuutos etenee, niin kahvikin uhkaa loppua. Ehkä se, jos jokin, herättää.

<3, Tua

-Koti on siellä missä sydän on.

 

https://www.instagram.com/tua_backman/