Siksi Malmin lentokenttä haiskahtaa

Kävin viime vuonna elämäni ensimmäistä kertaa Malmin lentokentällä. Toki olin paikasta kuullut tai lähinnä sen ympärillä vellovasta kamppailusta, mutta se ei ollut kovin paljon koskettanut.

Vierailusta lentokentällä jäi päällimmäisenä kuitenkin askarruttamaan poliittisten puolueiden toiminnan epäjohdonmukaisuus ja ristiriitaisuus  Malmin lentokenttä asiassa. Heräsi kysymys: ”Miksi?”

Voisiko joku kertoa, miksi vihreät ajavat sinne asuntoja, kun alueen niittybiotooppia ei Etelä-Suomesta edes muualta löydy?

Suurin ristiriita on  Sinnemäen lausuma asiasta: ”Yksikään direktiivilaji ei tule estämään Malmin rakentamista”. – ja samaan aikaan Malmin lentokentällä on EU-tasolla suojeltuja eläinlajeja; lintuja, selkärangattomia ja selkärankaisia.

Ollaanko vihreissä luonnon ja eläinten puolella silloin kun se sopii poliittisesti?

Kenttäalueen läheisyydestä kaadettiin liito-oravien pesäpuita meluvallien alta ja tilanne on nyt rikostutkinnassa. Kentällä on tehty valikoituja selvityksiä, että rakennuksissa elää lepakkoja, mutta ei olla ajateltu, että niiden ruokailualue on ympäristössä. Onko se valkoinen valhe vai valhe, jättää kertomatta koko asiaa?

Toki lepakot ja liito-oravat eivät ole minkkejä, mutta miksi joitakin eläimiä halutaan suojella, joitakin ei?

Sitten omaan puolueeseeni Kokoomukseen.

Miksi Kokoomus haluaa kaataa pienyrityksiä?

Toimiiko ”Yrittäjän asialla” -slogan satunnaisesti, silloin kun se ei estä vaalirahoittajien asiaa? Herää epäilys onko Kokoomuksen mielipide ostettu? Ideologianhan kannalta Kokoomuksen kuuluisi puolustaa Malmin lentokenttää, ei tuhota sitä.

Miksi Kokoomus ajaa Malmin kenttää alas? Kuka Kokoomuksessa hyötyy siitä ja miten? Pajunen jäävättiin asiasta, koska hänen lähipiirinsä omistaa viereisen kauppakeskuksen.

Malmin lentokenttä on iso yrittämisen keskus;  iso osa Suomen ammattilentäjistä koulutetaan sillä kentällä ja yli puolet Suomen helikoptereista korjataan kentän helikopterikorjaamossa, joka palvelee myös venäläisten koptereita.  Kentän ohessa on myös lukuisia pienyrittäjiä.

Sitten maapohjaan.

Tänä päivänä voi rakentaa vaikka kuuhun, mutta jos se halutaan tehdä kustannustehokkaasti niin esim. Helsingin karttapalvelu näyttää hyvin selkeästi millainen maapohja kussakin paikassa on.. Sininen väri kertoo maapohjasta, jolle on huono rakentaa, koska se on vetistä. Sa= Savi

Tältä näyttää maa Malmin lentokentällä. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja värisokeille voin kertoa, että se kuva on lähes kokonaan sininen.

Sitten mielenkiintoinen fakta. Nämä ympäröidyt alueet ovat Helsingin kaupungin muille vuokraamia tontteja. Tontit taitavat olla rakennuskiellossa, koska sijaitsevat lentokentän vieressä. Jokainen varmaan ymmärtää, että vuokra on edullinen ja voi samalla miettiä miksi kukaan on sellaista maata edes halvalla vuokrannut…

Kun Malmin lentokenttä puretaan, näistä tonteista tulee kallista rakennusmaata yhdessä yössä.

Kuka on vuokrannut nämä maat kaupungilta? Aivan.

Helsinki on kokoonsa nähden rakennettu aika harvaan, miksi halutaan rakentaa suolle?

Jos nyt viis veisataan elävästä arvokkaasta kulttuuriperinnöstä ja ilmailuhistoriallisesti maailmanluokan harvinaisuudesta, mitä Malmin lentokenttä kiistatta on, niin voisin taas ottaa esiin pointit, joille ainakin vihreät ovat selkeästi sulkeneet silmänsä.

Kun maapohjan savikko on lähes 15 m syvää, niin teräsbetonipaaluja tarvitaan niin paljon, että peräkkäin laitettuna ne ulottuisivat Souliin ja takaisin. Olen asunut Etelä-Koreassa. Se on kaukana, todella kaukana.

Betonipilareiden valmistamisessa syntyy yli 350 000 tonnia hiilidioksidia. Yhteen projektiin menisi yli 30% koko Suomen sementtituotannosta. Luontoystävällinen projekti kaikin puolin.. 😉

Sitten maapohja, joka on mm. ongelmallista rikiltä haisevaa sulfidisavea, mihin se siirretään, kenen takapihalle?

Ja sitten kuka maksaa?  Pohjatyökustannus sadan neliön asunnossa tarkoittaa 47 000 euron hintalisää. Rakentaminen muuten aloitetaan pysäköintihallista, joka pysäyttää lentoliikenteen. Kenelle pysäköintihalli rakennetaan, kun taloja ei vielä ole?

Sodan aikana venäläiset olivat tiputtaneet pommeja Malmin lentokentälle. Ne menivät sukkana suomaaston uumeniin, eivätkä räjähtäneet -siitä sitten vaan maata paaluttamaan..

Jos nyt vielä ottaisin tähän mukaan viimeisenä kalat.

Malmin kentän alla on salaojajärjestelmä, joka pitää huolen, että lentokentän päällä ei ole 2m vettä. Vesi purkautuu Longinojaan. Jos ja kun kentän maapohja myllätään, niin veteen sekoittuu humusta. Kun humusta pääsee veteen, joka menee Longinojaan se tappaa sen lohikannan (Meritaimen).

Suomi on yritys, jota pitäisi johtaa Suomen parhaat johtajat.

<3, Tua

-Koti on siellä missä sydän on.

Mitä mieltä sinä olet? Nyt voi vielä vaikuttaa!
ALLEKIRJOITA https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/6466

PS. AFTER WORK Miestenmessuilla 1.3. klo. 15-20, Pörssitalolla pääsee kokeilemaan lentämistä lentosimulaattorilla!

Miestenmessuilla on yli 30 opettavaa osastoa, luentoja ja paneelikeskusteluja. Liput 10€

Osta täältä!

 

 

AFTER WORK Miestenmessut ja Gala 1.3.2019